CategoriesKURSSITPERUSKURSSIT Pentukurssi

Pentukurssi

 

 

Kurssi on suunniteltu siten, että sinne voi tulla ensimmäisen koiransa omistava tai jo useamman koiran kasvattanut henkilö. Palautteet kurssin käyneiltä ovat olleet erittäin positiivisia. Eri koirarotuja kursseilla on ollut mukana yli 80 ja lisäksi x-rotuisia. Tällaisia kursseja on järjestetty USA:ssa ja eri puolella Eurooppaa jo useita vuosia. Ruotsissa, Tanskassa ja Englannissa lähes kaikki koiranpennut osallistuvat eläinlääkäriasemien järjestämille sosiaalistamiskurssille, riippumatta siitä, tuleeko niistä isoina harrastus- vai kotikoiria. Opiskelu kannattaa aina!

Suomessa koirat saavat olla erittäin vähän vapaina ja leikkiä eri rotuisten ja ikäisten ystävällisten koirien kanssa. Vieraiden koirien tapaaminen nimenomaan ensimmäisten neljän kuukauden aikana on kuitenkin äärimmäisen tärkeää koiran psyykkiselle kehitykselle. Pentu, joka tapaa muita koiria vain remmissä tai saa kokemuksia aggressiivisesta käyttäytymisestä, mieltää tämän mallin ja käyttäytyy varttuessaan itse samalla tavalla. Pennun sosiaalistamiseen kuuluu lisäksi se, että koiranpentu oppii olemaan ja keskittymään myös häiriöisessä ympäristössä, jota esimerkiksi pentukurssin opiskelutunnit ovat! Tällöin pennun keskittymiskyky kehittyy ja kontakti ohjaajaan paranee ympärillä olevista koirista huolimatta.

Pienestä pitäen muiden koirien kanssa tekemisissä olleen koiran kanssa on mukava lenkkeillä. Se ymmärtää koirien kielen ja osaa käyttää sitä itsekin tehokkaasti. Tällöin vältytään aggressiivisuusongelmilta. Sosiaalistamiskurssin tarkoituksena on opettaa ihmisiä kouluttamaan yhteiskuntakelpoisia koiria, joiden kanssa yhteiselo sujuu mutkattomasti monta vuotta. Erään tutkimuksen mukaan vain 20 % koiran luonteesta ja käyttäytymisestä johtuu perimästä, loput 80 % riippuu koiran elinympäristöstä ja koulutuksesta.

Syytämme mielellämme koiran vanhempia tai kasvattajaa, kun koirassa ilmenee ongelmakäyttäytymistä, vaikka syy löytyisi tavallisesti helpommin katsomalla peiliin. Monesti ihmiset tulevat pyytämään apua vasta sitten, kun ongelmat pahentuvat sietämättömiksi. Asiaan ei puututa, kun koira murisee ihmisille, vaan vasta sitten kun se puree jotakin pahasti. Vaatii kuitenkin paljon työtä saada koiralta pois sen oppima virhekäyttäytyminen ja olisi paljon helpompaa, jos koiria opetettaisiin alusta asti oikein tai ongelmiin puututtaisiin heti. Koiralla ei ole koskaan oikeutta murista ihmisille!

Sen lisäksi, että pentua sosiaalistetaan muihin koiriin, sitä sosiaalistetaan myös vieraisiin ihmisiin; naisiin, miehiin ja lapsiin. Pennulle on opetettava ettei se saa tervehtiä jokaista vastaantulijaa, koska jotkut pelkäävät koiria. Ei myöskään ole kivaa, jos likainen koira hyppii ihmisiä vasten. Koiraa on huomattavasti mukavampi viedä lääkäriin ja ottaa mukaan kyläilemään, kun se luottaa vieraisiin ihmisiin, antaa käsitellä itseään ja osaa käyttäytyä. Aran, epäluuloisen ja varautuneen koiran kanssa on vaikea elää.

Sosiaalistamisharjoitusten lisäksi kurssilaiset tulevat huomaamaan koiran monia taitoja ja sen, että koiran kanssa yhdessä tekeminen ja sen opettaminen on hauskaa! Kurssilla läpikäytäviä asioita ovat mm. luoksepäästävyys, luoksetulo, katsekontakti, remmissä kulkeminen, aktivointi, ihmisten ja koirien tervehtiminen, kaupunkikävely jne. Perustottelevaisuus liikkeiden lisäksi kokeillaan mm. jäljestämistä, joka on hauska koko perheen harrastus. Lisäksi tutustutaan agilityesteisiin, tehdään kontaktiharjoituksia omistajan ja koiran välillä, opitaan oikea-aikainen koiran palkitseminen ja kieltäminen. Kurssi on tarkoitettu 2-6 kk ikäisille pennuille koosta ja rodusta riippumatta.

Kun oppii ymmärtämään koiraansa, sitä ei koskaan tarvitse lyödä eikä edes korottaa ääntään saadakseen sen tekemään halutulla tavalla. Yksikään koira ei ole tahallaan ilkeä ja toimi vastoin omistajansa toivomuksia. Tavallisesti ihmiset vain opettavat koiriaan epäloogisesti.

 

Kurssin sisältö on nyt UUDISTUNUT!

Kurssi sisältää yhteensä yhden luennon (2h) sekä 11 harjoituskertaa.

Ryhmässä enintään 6 koiraa/tunti.



Ei varastossa
Tätä kurssia tai tuotetta ei valitettavasti ole juuri nyt tarjolla!
185,00 €

Tuotteen lisätiedot

Kouluttaja Koiranomi Noora Keskievari (ent. Salonen)
Selaa myös nämä tuoteryhmät: PERUSKURSSIT , Categories , Suosituimmat kurssimme!

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös